ONNEN MENETYS…PENTIN MUISTOLLE

USKO, TOIVO JA RAKKAUS

Oli vuosi kuusviis,
kun me kohdattiin.
Laiva tuli satamaan,
niin me erottiin.
Vaan sydämeeni sä jäit,
kun katsoit mua päin.

Vaan kirjeet kulki laivas perään,
Rakkautemme syttyi silloin,
sua kaipasin mä illoin,
ja sä luokseni jälleen palasit,
ja mua syliisi halasit,
ja suljit mut suudelmin.

Kesällä seitkytyks (71)
sä sormuksen mulle annoit
ja käsilläs mua kannoit
ja rakkauttas mulle vannoit.

Joulun alla onni vihdoin koitti
ja kirkonkellot hääkellojamme soitti,
vaan laivas pian lähti
ja taivaalla loisti tähti,
tähti suuren Rakkauden.

Syksyllä seitkytkaks (72)
sä pojan mulle annoit
ja yhä sydämessäin rakkauttas kannoin,
mä tiesin sen,
ei ollut hetki viimeinen,
kun sä lähdit luotain pois.

On meillä ollut aikoja hyviä,
jotka ovat muistoja niin syviä,
niitä muistella vain voin,
kaiken, minkä kanssasi mä koin,
sen suuren Rakkauden.

Vaan suuri suru tuskan tuotti,
ja kyyneleitä se vuotti,
kun kuulla sain mä sen,
nyt suuren suru-uutisen.
On pojallamme pian häät,
ja toivoimme, että sen näät,
vaan yksin laahustan mä kirkon käytävää,
näin, allapäin, ypöyksin vain.

En saanut lähelläsi olla,
en hyvästejä lausua mä voinut,
vaikka sydämestäni olisin sen soinut.
En nähnyt silmiesi kiinni painuvan,
vaan tunnen tuskan mua vainoavan.
Miks on Herran tahto näin,
en jaksa katsoa mä tulevaisuutta päin,
kun ypöyksin mä tänne jäin.

Olit, Pentti, niin hyvä ja hellä,
oisko parempaa ollut kellä,
vaan tää on tahto Herran,
me tavataan vielä kerran.
Sä sydämessäin säilyt ainiaan,
en sua unhoittaa voi milloinkaan,
Sinua rakastan ikuisesti.

Tämän runon kirjoitin vuonna 1994, kun menetin edesmenneen mieheni.
Tämän runon kirjoitin myös Timolle ja lisäsin sinne näin:
Ole Sinä, Timo, mulle ihmisistä parhain,
älä jätä mua liian varhain.
Olen saanut rauhan sydämelleni ja halusin jatkaa elämääni eteenpäin, joka olisi ollut myös Pentin toivomus.