Hääkuva 2004

Hääkuva 2004

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

LÄMPIMIÄ PÄIVIÄ ODOTELLESSA

Tänään on sunnuntai ja jo 25. päivä tammikuuta. Aurinko paistaa, mutta tuuli on kova ja asteitakin vain 15 astetta. Mutta kyllähän se pian taas alkaa lämmetäkin.

Päivät kuluvat vauhdilla ja kävin ihotautilääkärin tarkastuksessakin ja kaikki on hyvin eli haavassa ei ole sisäisesti mitään, vaan tämän on aiheuttanut ihoreaktio. Ja kävi selville, että en voi enää syödä viljatuotteita, vaan olen siirtynyt gluteenittomaan ja voin hyvin ja vatsakin voi hyvin. Ja että olen kärsinyt jo neljä vuotta tuosta haavan vuodosta, mutta kukaan ei Suomessa osannut/halunnut/viitsinyt puuttua edes tutkimaan sitä tarkemmin. Mutta täällä kävin ultraäänitutkimuksissa ja siellä ei todellakaan ollut mitään mainittavaa. Ja nyt kun olen siirtynyt gluteenittomaan ruokavalioon, niin verensokerinkin alkoi laskemaan vauhdilla. Mutta nyt tämä on suuri helpotus minullekin, kun tietää, mistä johtuu jatkuva vuoto, joka alkoi neljä vuotta sitten ja leikkaushaava tullut jo vuonna 2003. Mystillistä, mutta kaikki selviää aikanaan!

Mutta nyt olen saanut voimia jo niinkin paljon, että olen kutonut...kutonut...kutonut ja sain valmiiksikin, vaan oikea ranne vihottelee ja nyt ajattelin pitää pientä paussia kutomisen suhteen.
 Minä olen Sarah ja äiti kutoo minulle just vaatteita...
...ja tällaisen ihanan sydänmekon saan pian...
 ...ja hups, nyt sain sukat, damaskit, mekon ja rusetin. Olenko vähän söpö?
 Ja Josef istuu sohvan kaiteella ja vahtii, kun syömme...
...mutta toki välillä katselee ulos ikkunasta.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa sunnuntai päivän jatkoa!

perjantai 16. tammikuuta 2015

HIERONTAA JA SHOPPAILUA

Tänään on perjantai ja jo 16. päivä tammikuuta. Aamu aukeni hyvin pilvisenä ja koleana. Päivällä oli vain 16 astetta lämmintä ja tästä se vielä kylmenee. Mutta talvihan se on täällä Espanjassakin.

Eilen olimme markkinoilla, lenkillä ja shoppailemassa. Markkinoilta ostimme tuoreita vihanneksia ja mansikoita. Sitten kävimme kiinalaisessa ja saimme verhot makuuhuoneeseen ja laatikoston kylppäriin. Siinähän se eilinen ilta vierähtikin, kun laitoimme verhoja ikkunaan.

Tänään olin sitten ihanan Sarin ihanien käsien käsittelyssä ja kylläpä on taas hyvä olo. Seuraavan kerran menen taas ensi perjantaina. Sitten piipahdimme Al Campossa ja katsoimme yhtä isohkoa nukkea, mutta eipä ollutkaan enää. Taisipa olla joulutavaraa. Sitten piipahdimme Don Dinossa ja sieltä löytyikin tosi kaunis nukke, jolle annoin nimeksi Piia. Kun tulimme kotiin, niin mittasin verensokerini, joka olikin 76 eli jotain päälle kolmen eli tosi alhainen. Siispä söinkin hyvin eikä jäänyt nälkäkään. Sitten oli tarkoitus, että olisimme järjestelleet kaappeja eli pitäisi vaihtaa entisestä makuuhuoneesta vaatteet toiseen kaappiin ja päinvastoin. No, se asia jäi taas toiseen kertaan, kun Josef ei oikein ollut suostuvainen vain tarkkailemaan meidän puuhiamme taiteellisen johtajan apulaisena. Siispä kaappien suoriminen siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Tosin ensin pitää siirtää kaappien sisältö ja sitten pitää vaihtaa nukkehuoneessa toiseen järjestykseen ja laittaa verhot.
Onhan sitä puuhaa vaikka kuinka, mutta jos itse jaksaisin ne kaikki tehdä, kuin silloin ennen...Mutta nyt on nyt ja suostun vain neuvomaan!

 Ja tässäpä makoisia mansikoita...
 ...olkaapa hyvä...
 ...kauniit verhot...makuuhuoneeseen...
 ...ja tänään saatu uusi nukkeni Piia...
Mutta nyt näiden kuvien myötä, toivotan teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

IHANAA, KUN ON UUSI LUUKKI

Tänään on keskiviikko ja on ollutkin aika kiireinen päivä. Veimme Josefin trimmaukseen kahdeksi ja porhalsimme kampaajalleni, joka on onneksi suomalainen. Oli tosi mukavaa rupatella ja keskustella millaiset hiuksista tulisi.
Ja tällaiset tuli ja elämä hymyilee jälleen:

Olen todellakin tyytyväinen!

Mutta huomenna on edessä vielä kova päivä tai oikeastaan aamu, kun pitää mennä labraan eikä saa syödä mitään ja verensokeri on alhainen jo heti. No, yritän kestää!
Mutta Josefista tuli tosi kaunis:

Josef Perfecto 6 kuukautta.

Mutta huomenna on taas uusi päivä ja uudet menot. Nyt toivottelen teille kaikille oikein rattoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

tiistai 13. tammikuuta 2015

TULIPAHAN SELVYYS JA TULIPA PITKÄ LENKKI

Tänään on tiistai ja 13. päivä tammikuuta. Päivä on ollut aurinkoinen ja asteita on ollut 18.

Me lähdimme lenkille ja teimmekin pitkän yli kahden tunnin lenkin ja kylläpä ruoka maittoi kaikille, niin meille kuin kulta pojullekin. Ja nyt Josef Perfecto nukkuu omassa petissään. Tuo ulkoilma tekee niitä tepposia niin meille kuin Josefillekin, vaikka Josef olikin sylissäni aina jonkin aikaa ja silminnähden hän nauttii, kun saa olla oman äidin sylissä. Välillä hän suukottelee minua ja taas haistelee uusia hajuja uudella lenkillään.

Mutta nyt laitan kuvia tänne:
 Täältä korkean mäen päältä alkoi lenkkimme...
 ...hotelli jäi taaksemme...
 ...taisimmepa olla kukkulan kuninkaita...
 ...ja kukkia siellä ja täällä...
 ...kauniin muodon saanut pinja...
 ...täällä valtoimenaan keltaisia kukkia tammikuussakin...
 ...kauniisti laitettuja kukkaistutuksia...

 ...ja siellähän se Välimerikin jo häämöttää...
...sitten olikin jo aika vaihtaa maisemaa.
Mutta nyt on minulla niin hyvä olla, kun sain neuvoja kokeilla gluteenitonta leipää ym. Se auttoi eikä ole ripulia sen koommin ollut. Ja nyt onkin jatkuva nälkä, joten enköhän minä saa vielä jatkoaikaakin. Tosin torstaina menen vasta verikokeisiin, mutta kyllähän sen tuntee, jos voi hyvin. Ja verensokerini on aamullakin ollut jo alle 6 eli oikein hyvä ja insuliinia voimme taas laskea, jippii. Vihdoinkin olen päässyt kuntoon monien koettelemusten jälkeen.
Tällaisen puseron sai ystäväni koira Rölli minulta ja tyytyväiseltä hän näyttääkin ja niin on kutojakin.
Mutta nyt toivottelen teille oikein leppoisaa illan jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

JOKOS SE KESÄ TULEE ESPANJAAN

Tänään on sunnuntai ja jo 11. päivä tammikuuta. Aurinko on paistanut koko päivän ja asteet ovat kohonneet ainakin luvattuun 21 asteeseen. Kylläpä olikin ihanan lämmin päivä!
Teimme pitkästä aikaa kanavalenkin ja Josef istui välillä aina sylissäni ja oli niin pollea. Olimme ulkona kolmisen tuntia ja kyllä se tuntuukin luissa ja ytimissä. Minulla on nyt jatkuva nälkä, mutta se voi johtua taas siitä, kun selvisi viimeinkin, että minulla olisi keliakia. Minulle tuli vaan ripuli aina kun söin leipää tai puuroa. Nyt kun selvisi ystävien neuvoilla, että voisi olla keliakia, niin ostimme gluteenitonta leipää ja maissihiutaleita. Ja sehän alkoi tepsimään, kun ripulikin loppui ja vatsa voi hyvin. Samoin olen tänään juonut happovettä, kun siinä on suoloja ja minulla on taipumusta natriumin vajavuuteen. 

Tällaisia kuvia nappailin sieltä, vaikka luonto ei tietenkään ole vehreimmillään näin talviaikaan, mutta joitain kukkia on jo tien reunuksilla.
Kanavalenkin kauneutta...


 ...reipas lenkkeilijä Josef Perfecto...
...rakkaani ja Josef...
 ...Josef onnellisena oman äidin sylissä...
...meidän kultapoju, ihana Josef Perfecto...
...ja kukkiakin oli jonkun verran.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein rattoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

perjantai 9. tammikuuta 2015

KUN KOTIKATUANI MÄ KULJIN JA SILMÄNI SULJIN...

Tänään on perjantai ja 9. päivä tammikuuta. Niin se aika on mennyt vaan täällä Espanjan auringon alla jo pian viisi kuukautta eikä tarvi enää pois lähteä.

Olemme käyneet kissalenkillä ja aina on syöjiä ollut noin 50, joten ihana tunne, kun voi jotain antaa.

Tänään olin taas hierojalla ja oli jalkahierontaa ja samalla vyöhyketerapiaa. Minä käyn jatkuvasti Sarin luona, jolla on oikeat taikakädet, kun hieroo ja hallitsee jalkahoidon kuin myös kasvohoidon. Mutta minä olin tänään myös jo toisen kerran yksin rollarin kanssa kävelemässä. Ensimmäisellä kerralla kävelin noin puolitoista kilometriä, mutta tänään en niin paljon. Olen ollut väsyneempi, kun nyt vasta monen kokeilun jälkeen, selvisi, että taidankin olla viljalle allerginen eli olisi keliakiakin. Olen kokeillut leipää ja puuroa ja aina sen jälkeen on tullut kovat kivut vatsaan ja ripuli. Ja verensokeri on jatkuvasti koholla. Mutta tässä yhtenä päivänä aloin miettiä ja tuumasta toimeen, nyt olemme ostaneet gluteenitonta leipää ja muroja. No, onneksi maanantaina on lääkäri, joten voimme pyytää keliakia kokeenkin, vaikka eihän näitä muitakaan laktoosikoetta tai verensokerikoetta ole missään otettu. Mutta näin se vaan on, että vatsakivut tulevat jos näistä poikkean. Ja keskiviikkona pääsee Josefkin pitkästä aikaa trimmaukseen ja on ihan tarpeeseen. Ja tästä lähtien pitää viedä pesuun kahden viikon välein, niin pysyy karva parempana ja poika terveempänä.

Mutta tänään napsin taas kuvia, joten nauttikaa:

 Tämä pn vain tästä lähistöltä ja ympyröitä täällä on paljon...
 ...ja neljän tien risteys...

 ...jalkakäytävät ovat hienosti laatoitettu pienistä paloista...
 ...ja pikkuruiset valkoiset kukat kukkivat tässä...
 ...tämä on pitkä katu ja iso mäki on noustava ylös...


...ja sitten tiellä tepasteli eteeni ihana, vanha ystäväni Rölli...
 ...ja yhdessö sitten kuljimmekin loppumatkan kotiin...
...Röllin huolehtiessa minusta välillä kääntyen katsomaan. Ihana Rölli, Kiitos!

Nyt toivottelen teille oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä!


maanantai 5. tammikuuta 2015

KULJIN KOTIKATUANI PITKIN JA MINÄ ITKIN...

Tänään on maanantai ja 5. päivä tammikuuta. Aamu aukeni aurinkoisena ja asteita oli jo 18, joten lämmintä riitti ja luvassa on jatkossakin lämmintä 18...20 astetta. Kukat kukkivat ja linnut laulavat iloisesti. Eihän tule mieleenkään, että Suomessa on paljon lunta ja niin kylmää. Täällä kun vaan on niin leppoisaa astella pitkin kotikatuja. Niin, no ensin olin hieronnassa ja se teki niin hyvää, että päätin lähteä ulos rollattorin kanssa ja siinähän vierähtikin yli tunti, kun hissukseen astelin ja välillä istuin ja huilasin ja kuvasin. Tällaiselta siellä näytti nyt:
 Tästä menin ylös päin...



 ...ja täältä alaspäin...

 ...mäkiä ylös ja mäkiä alas...




...ja siellähän se kotitalo jo häämöttääkin. Jonkinmoinen lenkki siinä tuli tehtyä ja huomenna taas uusiksi ja joka päivä.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä!