Hääkuva 2004

Hääkuva 2004

torstai 17. syyskuuta 2015

KESÄINEN TERVEHDYS VIELÄ TÄÄLTÄ ETELÄSTÄ

Tänään on torstai ja jo 17. päivä syyskuuta. Asteita on ollut vielä 29 joten lämmintä on luvassa vielä ensi viikollakin.

Tosin minulla tulee nyt tilaisuus lähteä lenkillekin, kun kivut ja säryt on saatu kuriin. Ulkona on kuitenkin jo syksyn raikkautta ja merituuli vilvoittaa kivasti.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa syksyä!

tiistai 15. syyskuuta 2015

KOKEILUA TÄMÄKIN

 
Posted by Picasa

Siis, tämähän on jo luxusta, kun saa suoraan Picasasta kuvia tänne blogeihinkin.

maanantai 14. syyskuuta 2015

OIKEIN MUKAVAA SYKSYÄ KAIKILLE

Tänään on maanantai ja 14. päivä syyskuuta. Asteita luvassa 29, joten lämmintä riittänee vieläkin pitkään.
Tänään on muutenkin erityinen päivä minulle, sillä sain ensimmäisen lapseni juuri tänä päivänä 43 vuotta sitten. Jokos siitä on niin pitkä aika, vaikka tuntuu, että se olisi ollut vasta eilen. Minä itsekin olin silloin vielä nuori ja nyt jo 70 vuotias! Niin se aika vaan kuluu eteenpäin omia ratojaan suruineen ja iloineen. Mutta mennyt on mennyttä ja sitä emme takaisin saa ja nyt elämme tätä päivää tässä ja nyt.

Eilen minäkin uskaltauduin jo kissalenkillekin, kun haavani ei enää vuotanut paljonkaan. Mutta jotain kuitenkin oli vialla, kun tuli niin outo kohtaus, että silmäni ei pysynyt auki. Siispä söin vain sen minkä pystyin ja otin lääkkeet ja menin lepäämään. Verensokerini ja verenpaineeni olivat jälleen yhteistyössä liian korkealla, joten uskon, että siitä moinen kokemus. Mutta kuitenkin oli ilo nähdä kissaystävämme, vaikkakin kävimme taas eri aikaan, mitä aiemmin. Mutta nyt sen tiedämme, että vain illalla kannattaa mennä heidän luokseen.

Viihdyn täällä Mummin kammarissani oikein hyvin ja täällä on nyt hyvä kirjoitella ja päivitellä näitä blogejanikin omassa rauhassa. Ja jos tai kun tuntuu, että on huono olo, niin sitten vaan hyppään tuohon sänkyyni ja lepäilen jonkin aikaa. En enää kovin paljon jaksa, enkä oikein uskalla ottaa vieläkään puikkoja käsiini, kun vasen käsi puutuu muutoinkin, vaikka on vaan ihan tavallisestikin. Mutta kyllä sekin aika vielä tulee, että saan kutoa! 

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa!