JOULU TULI, JOULU MENI JA MUISTOT VAIN JÄIVÄT

Tänään on lauantai ja 27. päivä joulukuuta ja on 14 vuotta, kun menetin rakkaan äitini 91 vuotiaana. Hän eli kanssamme 30 vuotta isäni poismenon jälkeen vuonna 1970. Se oli ihanaa aikaa sekin, mutta voin sanoa samaa kuin tuo rakkaani, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Mutta taas joulu tuli ja meni. Seuraava suuri juhla on uusi vuosi, jolloin taas paukuttelua kuulee aivan liikaakin ja ajatellen vielä näitä kullanmurujamme kissoja ja koiria, jotka useimmat pelkäävät sitä paukuttelua. Ja siinäkin voitaisiin säästää rahaa, kun ei tuhlattaisi sitä taivaalle, vaan annettaisiin vähäosaisille, vanhuksille ja sairaille ja kodittomille kissoille ja koirille. Antaa voisi paljonkin, jos haluja löytyisi! Mekin syötämme täällä yli 50 kissaa ja he ovat hyvin tyytyväisiöä ja kiittävät pökäten ja meilläkin on hyvä mieli. Mutta näin on taas yksi joulu mennyt muiden joukossa. Kuka sitten näkee ensi joulun, niin sitä emme kukaan voi tietää!

Minä yritän pakertaa tämän imacini kimpussa, jotta oppisin tätä täyspainoisesti käyttämään. Tämähän on ollut jo viikon minulla, joten pitäisihän minun nyt jo osata kaikki, mutta ei. Saan toki icloudin kautta ipadillani siirrettyä kuvia tänne, mutta miten saan kännykästäni siirrettyä tänne usb-kaapelin avulla, niin sitä en tiedä. Ja näissähän ei ole mitään ohjeita kuin ennenvanhaan oli, vaan kaikki pitää osata etukäteen tehdä. Niin ei vaan aina ole! Mutta en luovuta!

Josef tuossa kasvaa ja 6 kuukautta on jo ikääkin ja lähes sisäsiisti tuntuu jo poika kulta olevan. Kaikille hän on ystävällinen ja se on hyvä asia se! Ja kissalenkillä hän on oikein mallipoika, kun istuu rauhallisesti sylissäni ja katselee kissojen touhua ja syömistä. Ja minä olen onnellinen! Muutenkin hän istuu tuolilenkillä aina sylissäni, mutta toki ensi vuoden puolella tai tavallaan nyt jo pikku hiljaa opetan hänelle, että kulkee sivulla, kun minulla on pyörätuoli tai rollari, siis kun kävelen. Eilen minä nimittäin jo jälleen kerran taas yritin kävellä tuolista kiinni pitäen ja Josef remmissä kädessäni ja hyvin meni. Syy miksi hän istuu sylissäni vielä toistaiseksi tuolilenkillä on, että missä on kissoja, niin voi olal myös kissakirppuja, jotka tarttuvat myös koiriin. Varmistan vain sen, että Josef ei saisi niitä. Ja siksi hänelle annetaan tabletti kolmen kuukauden välein ja niskaan neste kuukauden välein. Mutta täällä lon tosi paljon koiria, joten uskoisin, että mekin selvittäisi täällä, kuten niin monet muutkin.

Käsitöitä en ole jaksanut tehdä tuon kullanmurun takia, kun hän haluaa aina syliini nukkumaan, vaikka painaakin jo yli 7 kiloa. Mutta minulal on aina syli vapaana niin hänelle kuin muillekin koira-ja kissaystäville.

Uusi vuosi kun vaihtuu, niin jospa murheetkin silloin haihtuu. Ja taas odotamme uutta kevättä ja kesää. Nyt on ensimmäinen kevät, kun me emme lähde täältä pois, vaan saamme nauttia täällä olostamme täysin sydämin. Mutta tällaista nyt tällä kertaa ja toisella taas jotain toista!

Nyt toivottelen teille kaikille oikein rattoisaa viikonloppua!