Hääkuva 2004

Hääkuva 2004

maanantai 18. tammikuuta 2016

UUSI VUOSI - UUSI ELÄMÄ

Tänään on maanantai ja jo 18. päivä tammikuuta. niin se aika vaan vierii kovaa vauhtia, että wanha ei meinaa perässä pysyä. Vanhan vuoden surut ja murheet yritetään ainakin voittaa tänä vuonna ja näinhän tämä vuosi jo alkoikin onnellisesti.

Meille on tupsahtanut uusi, aivan ihanan valloittava perheenjäsen, joka sai nimekseen Dannyboy Perfecto Diamond veljensä Josefin mukaan. Hän on käynyt parvekkeellamme syömässä jo monet kuukaudet ja joulun aikaan sitten oikein pyrki sisään. No, emme voineet aiemmin ottaa, ennenkuin selvitimme josko onkin jonkun. Vaan kun hän viihtyi parvekkeellamme päivät ja yöt, niin sitten kokeilimme, miten suhtautuu Josefiin. Tervehtiminen oli aivan mahtavaa pökkimistä ja siis hyväksyivät toisensa. Toki menimme eläinlääkärin kautta ja hän sai kaikki tarvittavat testit ja näin saimme hienon pojan. Aamulla hän lähtee ikkunasta ulos tuohon parvekkeelle tai ikkunalaudalle, mutta tulee aika pian takaisin kotiin. Hän on aivan ihku ihana! Tänään hän on ollut vasta viikon meillä ja aamulla nuoli kasvojani ja käsiäni karhealla kielellään, mutta se oli sitä aitoa rakkautta! Ja luottamus on täydellinen, me emme ikinä erkane!

Näin on tämäkin viikko sitten mennyttä ja kun olen tutustunut Dannyyn, niin nyt on aikaa jo itselleenkin eli olla koneella ja jopa kutoa, jos vaan jaksan. Kyllä olen niin sanomattoman onnellinen ja kiitollinen Dannystä!

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa!