Hääkuva 2004

Hääkuva 2004

perjantai 20. helmikuuta 2015

VAIKEUKSIEN JA PÄÄNSÄRYN KAUTTA VOITTOON

Tänään on perjantai ja jo 20. päivä helmikuuta. Päivä on ollut hyvin aurinkoinen, mutta tuulinen asteiden ollessa vain 16. Mutta huomenna on luvassa 19 astetta, lämmintä siis, ja siitä eteenpäinkin 20 asteen molemmin puolin ja yölämpötilat muuttuvat myös lämpimimmiksi. Ja se taas merkitsee, että talven selkä on taitettu ja voimme sanoa kylmille päiville adios!

Mutta tänään on myös suuri päivä, sillä tasan 20 vuotta sitten, sain kuulla, että ensimmäisen lapsenlapseni, poika, oli tupsahtanut maailmaan. Se oli onnea kertakaikkiaan!

Mutta aika kuluu ja minäkin vanhetun, kuten kaikki muutkin ja lapsenlapset kasvavat myös vauhdilla. Olen hyvin kiitollinen, että minulla on ihania lapsenlapsia!

Mutta vaikeuksista puheenollen, niin kyllä hieman niinkuin särkee päätä, kun en pääse edes omaan blogiini, kun en muistanut salasanaa. No, onneksi löytyi blogiluetteloni jostain kätköistä ja sain kirjoitettua uuden salasanan. Kas, kun onkelma on siinä, että Safari se on joka sekoilee, enkä pääse Safarin kautta tänne. Niinpä minun piti asentaa tänne myös Mozilla. Nyt yritän asentaa myös Thunderbirdin sähköpostin, mutta se kyllä maksaa aivan turhaan, joten jätänpä sen laittamatta. Olen niin täynnä näitä salasanoja, että meinaa jo hermotkin mennä riekaleiksi. Mutta nyt pääsen kuitenkin tänne siis Mozillan kautta.

No, tässäkin on taas uutta opettelua, mutta niinhän sitä on joka asiassa.

Ja tämän suloisen kultani myötä, toivotan teille kaikille hyvää yötä! 

tiistai 17. helmikuuta 2015

AIKA KÄY, MUTTA ETEENPÄIN MENNÄÄN PÄIVÄ KERRALLAAN

Tänään on 17. päivä helmikuuta. Aamu aukeni sateisena ja tuulisena ellei jopa myrskyisenä ja asteitakin on vain 16 astetta lämmintä, joka tosin ei ole lämmintä kylmän tuulen takia.

Paljon on tainnut tapahtua viime päivityksenkin. Välillä en ole päässyt tänne enkä voinut vastata kommentteihinne, koska kone sekosi ja yläpalkkiin ilmestyi sekunnin välein nimetön, nimetön jne. Mutta nyt sitten ajattelin päivittää tämän, kun tuo ihanuus nukkuu tuolla keittiössä.

Mutta asiaan:
Tässä päivänä muutamana taakse päin jouduin yhtäkkiä taas sairaalaan ja oli jälleen jo kuuden aivoinfarkti. Olin tosin siellä vain yhden yön yli, joten apu oli nopiasti paikalla. Mutta eipä ollut mukavaa olla siellä vieraan kielen arkistossa. Tunsin itseni aivan kapakalaksi, kun siellä makasin enkä ymmärtänyt mitään heidän puheistaan. Mutta työnsä he osasivat tosi hyvin!

Huomenna viemme Josefin trimmaukseen ja ulos tuleekin sitten tosi komia poika. Ja lauantaina vietämme Josefin synttäreitä, kun täyttää jo 8 kuukautta. niin se aika vaan juoksee kuin hevosen rattaan pyörät eteenpäin eikä taakse ole paluuta.

Tänään siis oli myrskyisää ja huomenna ja ylihuomenna luvassa myös samaa. Mutta sitten sää muuttuukin tosi, tosi lämpimäksi jopa 22 astetta luvassa ja silloin ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.





Ja nyt näiden kuvien myötä, toivotan teille kaikille hyvää yötä!

tiistai 3. helmikuuta 2015

YSTÄVYYS, SANA KAUNEIN, YSTÄVYYS, SUOLA ELÄMÄN...

Tänään on tiistai ja 3. päivä helmikuuta. Aurinko on paistanut koko päivän ja aamulla oli pinjan oksat aivan liikahtamatta, mutta sitten päivällä taas se tuulikin alkoi viriämään, vaan silti oli ihan lämmintä ja asteita oli 17.

Eilinen muisto jo on, kuulen lauluni, oon Papillon. Niinpä, muistoja sä multa pyysit, mitä muistoksi antaisin. Eilen olin ihanan Sarin taikakäsien käsittelyssä ja nyt on olo kuin keijulla konsanaan. Jaksoin jo ottaa hanurinikin esille ja sillä vetelin joitain ihania biisejä.

Mutta tänään olimme kissalenkillä. Ensin kävimme heinikkökissoja katsomassa ja sieltä sitten hurautimme rannan kissojen luokse. Ja Josef nauttii, kun saa olla sylissäni, kun tuolissa huristelemme pitkin Välimeren rantoja.

Olen kutonutkin jo jonkun verran, mutta koska oikea ranteeni sanoi sopimuksensa irti, niin päätin olla kutomatta jonkin aikaa. Mutta soitellahan aina voi ja kirjoitella ja siitähän sitä tulee sorminäppäryyttäkin, kun näpyttelee hanuria tai tätä näppistä.

Mutta nyt sitten kuvia, joita otimme jo aiemmin, kun tämän päiväisiä kuvia ei Ipad ole vielä lähettänytkään tänne Imaciin:
 Kirsi-Marja sai sukat, mamelukit, mekon ja rusetin...
 ...ja tässä kultainen Josef Perfecto istuu sohvan kaiteella...
 ...lenkillä Välimeren rannalla...
 ...tässä Josef kurkistelee luukun kautta keittiöön, mutta siirsimme sohvan tuosta toiseen paikkaan, koska Josef yritti jo mennä luukusta keittiöön, joten olisi ollut liian vaarallista...
...ja tässä on yksi monista kissoista, joita syötämme ja jolle annoin nimeksi Micky ja on aivan suloinen.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä! Toisella kertaa taas enemmän!