Hääkuva 2004

Hääkuva 2004

lauantai 31. elokuuta 2013

AURINKOISTA ELOKUUN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

 

 

Tänään on lauantai ja jo 31. päivä elokuuta. Aurinko paistaa ja asteitakin on vielä +18.

Olenpa tänään jo jaksanut kutoa kantapäätäkin toiseen sukkaan, vaikka se hidasta onkin, kun teen siihen pystyraidoituksen kahdella värillä. Mutta kyllä se siitä valmistuu taas, kun saan voimani paremmaksi.

Meillä on enää 33 päivää, kun liitelemme pilvien yläpuolella ja pääsemme +25 asteen lämpöön täältä jo hyvinkin koleasta Suomesta. Ihanalta se vaan tuntuu!

Mutta nyt toivottelen teille oikein ihanaa elokuun viimeistä päivää!

1175145_634392979911869_382673760_n

keskiviikko 28. elokuuta 2013

VOIMAT ALKAA PALAUTUA

 

 

Tänään on keskiviikko ja 28. päivä elokuuta. Aurinko on paistanut siniseltä, pilvettömältä taivaalta, mutta tuuli on heiluttanut puiden oksia aikamoisella vauhdilla asteiden ollessa kuitenkin +21.

Täällä minä vaan lepäilen ja katselen ulos pilviin ajatuksin, että pian olemmekin pilvien yläpuolella ja Espanjan auringon alla. Siellähän se talvikin taittuu entiseen tahtiin ja toivottavasti tulen paremmissa voimissa sitten taas keväällä takaisin tänne kotiin.

037

Tänään olen jo kutonutkin ja sain toisesta sukastani jo kantapään tehtyä ja nyt aloitan toisen sukan kantapäätä. Tein molemmat sukat samaan kohtaan, kun kuviot on aika monimutkaisia sitten jälkeen päin tehtynä.

Mutta eilen siis söin suklaata ja sekös nostaa hurauttikin verensokerini yli äyräitten, mutta se oli vain se kerta, kun sitä söin, kunnes tulee seuraava kerta.

Nyt toivottelen teille oikein leppoisaa illan jatkoa!

maanantai 26. elokuuta 2013

PARANEMAAN PÄIN

 

 

Tänään on maanantai ja 26. päivä elokuuta. Aurinko paistaa ja suvituuli soi ja kertoo kesäisestä säästä +20. Mutta minä vaan istun ja itken…no, ei nyt sentään, vaan olen iloinen kuin peipponen, kun sain eilen niin  nopeasti avun tuskaani. Tuskat ovat helpottuneet jo huomattavasti!

 

Mutta ohjeet sain, että:

Lepoa, lepoa ja rauhaa,

kun vaan suklaata jaksaa jauhaa.

Siinähän se on se vanha parannuskeino, vai mitä!

Nyt toivottelen teille mukavaa päivän jatkoa ja minä lepäilen ja pian saan suklaatakin. Meillä netti toimii muutaman sekunnin ja sitten taas menee pois. Tällaista on ollut jo eilisestä asti. No, kun voin tehdä “töitäni” ilman nettiäkin, niin eihän se siihen haittaa, mutta kun on tottunut, että netti toimii ja on nopea…niin se hieman suututtaa.

coffee_034

sunnuntai 25. elokuuta 2013

TUSKAA JA KYYNELEITÄ...

Tänään on sunnuntai ja jo 25. päivä elokuuta. Taivas on ollut koko päivän sininen ja puutkaan eivät ole kovin paljoa oksiaan heilutelleet asteiden ollessa +20.

Todellakin olisi ollut ihana päivä, jos ei tuo tulehduksen paholainen olisi jälleen iskenyt kimppuuni ja puhkaissut, puhaltanut ja puhkunut tuota haavaa taas auki. En muuta toivoisi, kuin että saisin edes yhden päivän elää ja olla ilman tuskaa ja kipua! Tiedän, että se on mahdottomuus, mutta silti sitä toivon. Minulla on niin kovat kivut ollut päivällä, mutta onneksi nyt tällä kertaa sain antibioottikuurin tosi nopiaan, vaikka sekin aika, mikä piti apteekista hakea lääke, tuntui minusta ikuisuudelta. Mutta nyt taas otan kaksi tablettia aamuin illoin, joten jospa tämä nyt auttaisi edes jonkin aikaa. No, nythän meni sentään kolmisen viikkoa, joka on jo tämän vuoden aikana ennätys. Mutta lähete on nyt tulehduslääkärille, joka sitten joskus punnitsee, mikä auttaa ja mikä ei ja miten voisi auttaa. Sain kuitenkin neuvon, että pitää juoda paljon ja levätä. No, tuo lepääminen on hieman jäänyt vähemmälle, mutta nyt on siis ihan pakko levätä noilla lääkkeillä.

Mutta meidän lähtömme vaan lähenee ja se on sentään mukavaa taas, kun pääsee kuin toiseen kotiin ja ihanien ystäviemme luokse. Siellä voin ulkoilla enemmän ja uima-allas on pihassa, joten sinne vaan polskuttelemaan. Jospa siellä sitten vahvistuisin ja olisin paremmassa kunnossa kuuden kuukauden jälkeen, kun saavumme tänne kotiin.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille tänne piipahtaneille oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa!

lauantai 24. elokuuta 2013

RAUHALLINEN LAUANTAI

Tänään on lauantai ja 24. päivä elokuuta. Taivas on sininen ja aurinko paistaa asteiden ollessa +19. Onhan se mukavaa, kun syksy on kaunista ja aurinkoista, niin menee meilläkin tuo syyskuu mukavasti. Viikko vielä ja taas kuukausi vaihtuu, mutta seuraavan kerran kun vaihtuu kuukausi, niin silloin olemmekin jo lokakuussa. Mutta eipäs mennä asioitten edelle, vaikka mielelläni olisinkin jo Espanjassa.

Mutta väsynyt olen vaan ollut ja haava on syöksenyt mätää ihan pikkuisen, mutta laitoin antibioottivoidetta siihen ja lapun päälle, niin kyllä se siitä.

Otin kyllä päikkäritkin, sillä annoin itselleni luvan myös nukkua päivällä parisen tuntia. Tunnen, että olen liian väsynyt, joten pitänee ottaa kaikki nyt vaan rauhallisemmin, kun tuo verenpainekin on taas yli 150. No, otin aamulla kolme pilleriä verenpaineeseen, joten muutaman pykälän se oli alentunut, kunnes jälleen nousee. Pitää vaan sinnitellä joka päivä!

Täällähän me vietämme aikaamme tietokoneiden ääressä hyvin paljon. Minun pitäisi viedä tältä koneelta buffaloon kuvia ja katsoa eli tarkistaa läppäri, että siellä olisi kaikki tarvittava tavara. No, jospa huomenna jaksaisi taas paremmin. Ehkäpä söin vähän liikaa, kun ostimme eilen Nokkosvarrasleipää, joka on niin taivaallisen hyvää, että söin kokonaisen pyörylän. Voisin toki syödä vielä lisääkin, mutta jos nyt pitäisin vyöni hieman tiukemmalla ja selviäisin ilman sitä huomiseen. No, siihen en kyllä usko, sillä vatsani huutaa oikein Nokkosvarrasleipää!

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa lauantaipäivän jatkoa!





perjantai 23. elokuuta 2013

GOOD EVENING - HYVÄÄ ILTAA

Tänään on perjantai ja jo 23. päivä elokuuta. Päivä alkaa painua mailleen ja aurinkokin alkaa laskeutua unten maille ja laskee kuun taivaalle meitä katselemaan.

Tänään on ollut tosi hieno sää asteidenkin ollessa vielä +19, mutta tuulenpuuskia on ollut, joka tavallaan enteilee sadetta. Mutta kaunistä säätä ja lämmintä on ainakin luvassa vielä pitkään.

Meidän päivä on kulunut tässä kaikenlaisessa touhussa ja tuuperruksessa. Minä kävin kutsutussa mamografiassa ja nyt ei enää tarvitse mennä. Onhan se toki hyvä tällainen seulonta, kun se syöpä on sellainen syöpäläinen, että meitinkin suvussa sitä on äidilläni ollut ja samoin äidinäidilläni, joten...vaan eipä minua pelota, sillä se, mikä tulee on tullakseen ja se mikä menee niin on mennäkseen. Kaikkihan ne on vastaanotettava ja niiden kanssa elettävä. Mutta aina on hyvä niin kauan kun henki kulkee ja sydän lyö, vaikka tuhatta ja sataakin.

Olen kuunnellut paljon musiikkia ja Fredi on nyt ykkösenä tällä kertaa ja nuottejakin on tullut ja lisää on tulossa. Kunhan pääsen taas soittelemaan hanuriani, niin jospa me joku nauhoite saataisiin valmiiksikin vielä ennen lähtöämme.

No, sukka on edistynyt niin, että toinen sukka on kuviot valmiina ja toisen sukan kuviota vasta aloittelen. Mutta jospa minä sitten huomenna...

Ne on nämä eläkeläisten kiireet, jotta mitään ei saa aikaseksi.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille tänne piipahtaneille oikein mukavaa ja leppoisaa illan jatkoa!


tiistai 20. elokuuta 2013

ELÄKELÄISEN KIIREITÄ JA MURHEITA

 

 

00bz051GtBd

Hyvää huomenta kaikille!

Tänään on tiistai ja jo 20. päivä elokuuta. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja puutkin nauttivat vielä viimeisiä hetkiä vienon kesätuulen keinussa asteiden ollessa +20. Ja muutenkin on luvattu ennusteissa hyvin kaunista syyskuutakin.

nature-images-84

Meillä on enää vajaa 7 viikkoa, kun pääsemme Espanjan auringon alle. Siellä pääsen ulkoilemaan Välimeren beachille vaikka joka päivä ja siitä minä nautin.

Mutta nyt on vielä tuhat ja sata työtä tekemättä ja pitää muistaa sitä ja tätä ja tota ja kutoa tuo ja tuo ja se ja se. Huhhuh, sanon minä ja kun tähän vielä lisätään näiden blogien remontointi, niin on siinä yhdellä mummelilla tekemistä ja miettimistä. Ensin viet koneelle kuvia, sitten viet määrätyt kuvat kuvatiedostoon ja sitten pikku buffaloon ja vielä isoon buffaloon ja sitten läppärille, jossa voin sitten Espanjassa päivitellä blogejani. Ei ole ihme, jos verenpaineeni heilahtaa turhan korkealle pulssin hakatessa tuhatta ja sataa.

Mutta yritän toki rentoutuakin välillä…

035 2

…ja pian lähdemme sitten kauppaan shoppailemaan…

…lankoja…lankoja…lankoja…langaton hiiri…ym.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille tänne piipahtaneille oikein ihanaa päivän jatkoa!

Rose

sunnuntai 18. elokuuta 2013

TAIVAS KIRKASTUU

Tänään on siis jo 18. päivä elokuuta. Taivas näyttää jo kirkastumisen merkkejä ja aurinkokin yrittää sieltä kurkistella.

Sain nyt laitettua tämän uuden, ihanan blogini ja se tuntuu jopa toimivankin. Ilmeisestikin eilinen yritys vanhan blogini kirjoituksien siirtäminen uuteen blogiin ei oikein onnistunut, koska ei toiminut.

Mutta nyt päivittelen tätä blogiani, joka merkitsee minulle paljon, sillä tarkoitukseni oli aloittaa uusi blogi juuri syntymäpäivänäni. Mutta hyvä näinkin!

Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa sunnuntai päivän jatkoa ja muistakaa pitää itsestänne huolta!


NYTHÄN TÄMÄ ONNISTUUKIN

Tänään on sunnuntai ja jo 18. päivä elokuuta. Taivas on harmaa ja luvattuhan onkin sadetta asteiden ollessa +16.

Eilen yritin koko päivän saada Heidihelenan blogi 2 toimimaan, kun sinne vein kaikki kirjoitukset Heidihelenan blogistani. Mutta se ei onnistunutkaan! Eli en saanut sinne julkaistua mitään kirjoituksia. Tänään sitten ajattelin, että aloitan kaiken nyt puhtaalta pöydältä ja ainakin vielä tämä onnistuu myös writerin kautta. Enpä tiedä, missä on vika, että ei saa julkaistua!

Mutta nyt olen onnellinen, kun sain tämän uuden, yhteisen blogimme rakennettua tänne. Tämä on kuin rakentaisi omaa, yhteistä, uutta kotia. Tänne tulen kirjoittamaan meidän eläkeläisten elämästä, entisestä ja nykyisestä ja tulevasta.

Mutta nyt toivottelen teidät kaikki vanhat ja uudet lukijat tänne tervetulleiksi!


UUSI PÄIVÄ, UUSIN VOIMIN, UUSI BLOGI

 

 

Tämä on vain kokeilu writerin kautta, jotta toimiiko kaikki hyvin!

TERVETULOA UUTEEN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 18. päivä elokuuta, kun tämän uuden blogini ajattelin perustaa.

TERVETULOA KAIKKI VANHAT JA UUDET LUKIJAT!